Odotin hyvää sanaa. Siksi kesti. Pohkeita kutittivat kesäheinät, kunnes syksyn kuolleet korret kääntyivät kohti. Niiden päät niin häijysti iskivät ihoon. Enkä väitä, että se iho enää olisi kuulas ja kimmoisa. Ei ole, mutta elossa yhtäkaikki. Kuulit kai miten kävi? En...
Riemu. Sekin aika tuli nyt. Ja se tuli välittämisestä ja välinpitämättömyydestä yhtaikaa. Mikä on tärkeää? Sinä siellä. Mikä on maailman tärkein asia? Et sinä vaan sinun suonissa virtaava veri, sinun keuhkojen liike, askeleet eteenpäin. Huuru lasissa jota vasten...
Sinä. Ainoani. Näetkö miten venymme virrassa? Se, mikä meistä katkeaa, on muu. Se, miten kauas yllämme, on kiinni vartemme paksuudesta ja laadusta. Liikaa venyessä valahtaa ryhti. Liikaa vahvistuessa katoaa jousto. Kuuletko miten rankamme laulaa? Kaunein laulu....
Oliko niin että tämän ymmärtämiseen tarvittiin tankkivaunu? Vaadittiin talojen alle taittuvat kukkaset? Minun päivieni hehkun pimentävä kumin käry? Jos suurin synti oli se, että painavin pohkein seisoin saippuoidulla kivellä, miksen yhtä hyvin tänään käyttäisi malttia...
Kun tyrä poistettiin, minun oli heti kevyempi kulkea, mutta koska sain lääkettä ja lomaa, otin elämältä irti myös keskushermoston lamautuksen ja levon. Tuijotin kattoa raajat hajallaan kauemmin kuin oli hyväksi. Niin kauan, etten enää muistanut mikä jäi kesken. Tai...
