Kerran keväällä minun keittiössäni istui kuollut mies.

Kysyin:
– Oletko sinä se, josta puhutaan?

Mies kielsi:
– Enhän ole olemassa, mitä minusta voi puhua?
Liha on jo lahonnut mullan alla ja luut haurastuneet.

Tivasin mitä mies sitten minun huoneissa tekee.
Elämä on ilmankin vaikeaa.

– Vai elämä? mies tuhahti: – Oletpa hölmö.
Kokeile kuoliaaksi tulemista. Mieti miten huonossa huudossa minunlaiset ovat.

– Mitä siitä? vastasin:
– Ei sinun tarvitse elävien mielipiteistä murehtia, menisit pois.

– Minne? mies ärähti: – Mihinkään et enää usko, et helvettiin etkä taivaaseen.
Kiellät, torjut, vähättelet. Et välitä muutoksesta etkä vastuusta, mutta odotahan.
Kohta tulee kesä ja kärpäset. Maito happanee, haavat alkavat märkiä.

– Ei minulla ole haavoja, parahdin, mutta mies naurahti vain:

– Eikö? No kerropa tyttö.
Kerro, mitä minä sitten teen tässä.