Pesä. Kolo. Koti. Uskonto. Isänmaa.
En tahtonut sanoa paljon.

Vaikka hän sohvankulmalla avaa sepaluksen ja vetää kuivuudesta karhein käsin pyhää lihaa kohti kotia, on aina unelma siitä miten vähästä hänen hengityksensä, sykkeensä, elämäntehtävä terävöityy tyyneen hymyyn.

– En ymmärrä, hän sanoo.

Koska tätä taajuutta hänessä on jo täytetty kuukausipalkalla ja farmarivolvolla. Tämä kolo hänen putkistossaan tukittiin purukumilla ja paperimassalla. Ja sitten kun se kului, kostui, syöpyi puhki,
sanottiin:

– Elämä on täynnä kuluvia osia.
Väliaikaisuus pitää sisäistää,
jotta saavuttaa pysyvyyden.

Hän tietää ettei sielu kuole, mutta sairastuu kyllä
korvaavista toiminnoista, joiden väitetään olevan välttämättömiä.

Välttämättömiä.

Välttämätön on vain vajaa sielu.
Pesä. Kolo. Koti. Uskonto. Isänmaa.