Kun tyrä poistettiin, minun oli heti kevyempi kulkea, mutta koska sain lääkettä ja lomaa, otin elämältä irti myös keskushermoston lamautuksen ja levon. Tuijotin kattoa raajat hajallaan kauemmin kuin oli hyväksi. Niin kauan, etten enää muistanut mikä jäi kesken. Tai oliko ikinä mikään niin kokonainen, että nyt voidaan puhua puolikkaasta.

Tänään olen pelkkä kokovartalopuudutus ja tajunta. Sitä olen, mietin sinua. Miten sinä tyräsi koet? Tajuatko itse, että se pullottaa meidän silmiimme melkein pakahtumaisillaan, ja ohuen ihokalvon läpi voi jokainen satunnainen katsoja kutoa diagnoosinsa.

Jos väität, ettei tyräsi ole kipeä, kuten omani oli, sen täytyy olla yksi luojan pahimmista perversioista, pelkkä kupla. Illuusio äkkikuolemasta ilman elämää.