1. askel

Kohtasin kerran naisen joka ymmärrettiin aina väärin. Naisen nimi oli Anna.

Anna oli sikäli hyvä nimi, ettei sitä voitu ymmärtää väärin. Tai vaikka Anna ymmärrettiin väärin, se ymmärrettiin juuri sillä tavalla kuin pitikin. Ihan nurinpäin tai ylösalaisinkin Anna oli Anna, eikä muuttunut muuksi.

Toisin oli esimerkiksi Veeran kanssa. Kun Anna halusi pukea barbille balettihameen, Veera sanoi ettei Anna ole yhtään balettitanssijan näköinen. Johon Anna tietysti vastasi:

– En olekaan, barbi on.

Jolloin Veera irvisti:

– Älä yritä, sinä ruma punkero haluaisit kuitenkin olla balettitanssija.

Tai kun Anna myöhemmin pyysi Timoa rusettiluisteluun, Timo otti pukukopin luona kovin sormin Annaa leuasta kiinni ja antoi pusun huulille. Silloin Anna suuttui:

– Ei toisia saa pussata ilman lupaa.

Johon Timo vastasi:

– Älä yritä, itse pyysit minua luistelemaan.

Ymmärrätkö sinä miten barbien puku liittyy siihen mitä Anna tekee? Tai missä kohdin luistelu muuttuu pussailuksi? Anna ei ymmärtänyt.

Hän tuli suoraan sanoen surulliseksi.

Miksi Anna ymmärrettiin väärin? Ehkä Annan ääni oli hitusen verran hiljaisempi kuin muiden tyttöjen, ja ehkä sanoja oli joskus vaikea erottaa, mutta ero ei ollut suurensuuri.

Kaikki mutisevat joskus, jos suussa on suklaata juuri kun joku kysyy jotakin tärkeää. Silloin reilu kuuntelija kysyy että ”ANTEEKSI MITÄ?” eikä lähde tulkitsemaan asioita ominpäin.

Annan sisko Veera oli mielestään yksiselitteinen ymmärtäjä. Jos Anna sanoi ”EHKÄ”, Veera tulkitsi ”KYLLÄ” tai ”EI” ihan oman tarpeensa mukaan.

Anna ei ollut asioista yhtä varma. Usein hän vastasi kysymyksiin tältä ja tuolta kantilta, pitkin lausein, sen sijaan että olisi vain sanonut ”KYLLÄ” tai ”EI”.

2. askel

Anna oli hyvä kertomaan tarinoita. Siksi Anna sai hyviä numeroita kouluaineista. Paitsi koulun loppukokeessa. Silloin Annan tarina ymmärrettiin väärin. Tarina kertoi laulajatar Viola Varpusesta, joka lauloi kaduilla sodan jälkeen rauhasta ja rakkaudesta.

Opettaja ei ymmärtänyt rauhan ja rakkauden osuutta, vaan piti Varpusta säälittävänä orpona, joka joutui laulamaan kaduilla. Ja kun Anna kuvaili, miten ihmiset hullaantuivat Viola Varpusen laulusta, opettaja tulkitsi asian niin, että ”hullaantunut väkijoukko” uhkasi Varpusta väkivallalla.

3. askel

Koulun jälkeen Anna sai työpaikan televisioyhtiöltä. Ensimmäisenä työpäivänä kahvihuoneessa yksi vihainen kuvaaja sanoi, että Annalla oli työhön liian korkea poninhäntä ja liian sininen silmämeikki. Kuvaajan mielestä Anna oli saanut työpaikan kauniin hymyn takia, ei siksi että tiesi mikä on TVT, KEPA tai SOTE.

Ja vaikka Anna yritti parhaansa ja sai muilta kehujakin, vihainen kuvaaja huuteli aina vain omalta työpöydältään ettei Anna osannut tehdä sitä tai tätä. Aina vain Anna kuvaajan mielestä epäonnistui.

Kerran keväällä Anna kertoi televisiossa, miten pääskyset olivat palaamassa Suomeen. Silloin yksi katsoja kirjoitti kommenttiruutuun, että Suomen rajat pitäisi sulkea pakolaistulvalta. Anna korjasi:

– Minä puhun pääskysistä enkä pakolaisista.

Silloin toinen katsoja suuttui:

– Anna harjoittaa vihapuhetta, Anna asettaa pääskyset ihmisten edelle.

4. askel

Anna alkoi elää ihan omaa elämäänsä ihmisten puheissa. Annalle olivat vihaisia sekä puolesta- että vastaan-ihmiset. Kaikki tuntuivat pitävän Annaa vihollisena.

Silloin Anna ajatteli ensimmäisen kerran, että on olemassa nurinkurin-ihmisiä, tahallaan väärin ymmärtäjiä, ilonpilaajia ja toisten lyttääjiä.

– Surullista, ajatteli Anna.

Annan mielestä asiat hyvin harvoin olivat mustia tai valkoisia. Mitä enemmän Anna oppi maailmasta, sitä vähemmän maisemassa näkyi itsestäänselvyyksiä tai ehdottomuuksia.

5. askel

Anna tutustui taidenäyttelyssä mieheen, joka myös ymmärrettiin usein väärin. Miehen nimi oli Otto.

Otto oli hyvä nimi sikäli, ettei sitä voinut ymmärtää väärin. Tai vaikka Otto ymmärrettiin väärin, se ymmärrettiin juuri sillä tavalla kuin pitikin. Ihan nurinpäinkin tai ylösalaisin Otto oli Otto, eikä muuttunut muuksi.

6. askel

Otto piirsi taidenäyttelyyn taulun. Taulu esitti metsässä kävelevää tyttöä. Taulua katsoessaan yksi näyttelyvieras näki, miten selvästi puun oksat esittivät tykin piippuja, joilla tyttöä osoitettiin. Yksi kauhistui ja syytti Ottoa väkivallasta.

Toinen näyttelyvieras loukkaantui, koska ei nähnyt Oton taulussa tykkejä. Kolmas suuttui koska Otto ei suostunut ottamaan kantaa oliko kuvassa tykkejä, vaiko ei.

– Minä en välitä puista tai tykeistä. Tyttö on kylläkin kaunis, Anna sanoi silloin, aivan yksiselitteisesti.

Ja Annan ääni meluisassa näyttelysalissa kuulosti Oton mielestä lämpimältä kuin oman jalan muotoon virttynyt villasukka.

Ja Otto sai Annan punastumaan mielihyvästä sanoessaan:

– Enkä minä ymmärrä mitä tekemistä pääskysillä on pakolaisten kanssa. Kevät on silti kiva asia.

7. askel

Otto kertoi olevansa taiteilija. Taiteilijan ei tarvitse selittää. Selitykset ymmärrettäisiin kuitenkin väärin. Painopisteet jäisivät sormenpään kokoiselle pinnalle, kun taulu on kokonaisuudessaan kämmentä suurempi kokonaisuus.

– Kuva puhukoon puolestaan, Otto sanoi.

Jokainen selitys pukee Oton mukaan taiteen päälle selittäjän näköiset vaatteet. Jos selittäjä on ruma, vaatekin on. Oton taulun osalta surullisinta oli se, että kaikkien selitysten takia taulun päällä oli sellainen kerros rumia vaatteita, ettei taulua enää tahtonut erottaa.

Ja se oli kuitenkin hyvin kaunis taulu, ihan sellaisenaan.

8. askel

Nurinkurin-ihmiset, siis tahallaan väärin ymmärtäjät ja toisten lyttääjät, tuottavat usein paljon melua. Näin Anna lohdutti Ottoa. Ja melusta tulee eniten sottaa ja tuhrua nurinkurin-ihmisten itsensä päälle. Sen pimeän näkee, kun lakkaa siristämästä silmiään.

Tulkinnoista sekä Otto että Anna pitivät silti kovasti. Siitäkin huolimatta että myös tulkintojen tuhatvärisistä tauluista löytyi hämäriä sävyjä. Joissakin nurkissa on peräti pelottavan pimeää, suorastaan sysimustaa.

Kun Anna katsoi Ottoa, tai Otto Annaa, valo oli kuitenkin niin puhtaan kuulas, että tulkinnat jäivät taustaväriksi sille, mitä Anna yksiselitteisesti edusti, tai Otto.

Tämän jälkeen; jos toisen katse joskus eksyikin pimeille poluille, se tiesi aina lopulta minne palata takaisin, ja missä koti on.

Se, mistä sinulle halusin tänään kertoa, on koti, jonka jopa Anna ja Otto toisistaan löysivät. Sen sinäkin löydät tästä tarinasta, jos vain haluat. Koti, joka saattaa joskus heittää kohtalon käsissä kuperkeikkaa tai kääntyä nurinpäin, mutta joka aina vain on koti.

Yksiselitteisesti, vuorenvarmasti. Koti.